lauantai 27. helmikuuta 2010

Mitä tapahtuikaan helmikuussa??

Alina juhli luokkalaistensa kanssa Alinan synttäreitä. Se tietää paljon ruokaa ja rapsutuksia pojille. Franki ei kyllä tyytynyt pikku maistiaisiin vaan söi kaksi muffinsia leikkuulaudalta ja maisteli kakun kermavaahtoa. Jekku on onneksi niin pieni, että se ei yletä pöydälle. Koko ajan sai olla katsomassa, ettei Ränky ottaisi ruokaa pöydästä tai tyttöjen lautasilta.

Pari päivää Alinan synttäreiden jälkeen lähdimme viettämään hiihtolomaa mummolaan. Pojat olivat innoissaan lähdössä, mutta paikan päällä varsinkin Frank, oli todella hermostunut. Jekku kyhnötti koko ajan vieressä ja jos joku oli lähdössä jonnekin, piti poikien varmistaa etteivät ne jäisi yksin vaan pääsisivät mukaan.

Siili olikin vähän hankalampi juttu. Matka sujui hyvin, ei tullut pakastesiiliä, mutta juoksupyörä ei mahtunut mukaan, joten Cillalle piti keksiä muuta tekemistä. Yöt se kuluttikin yrittäen löytää pakotietä tilapäisestä häkistään. Se kaivoi, kiipeili, heitti ruuan ja veden pitkin lattiaa ja jätti sitten syömättä. Nukkumaankin se ryhtyi vasta seitsemän ja kahdeksan välillä aamulla. Onneksi ei Cillan tarvinnut sitä kauaa kestää ja nyt se makaakin jo tyytyväisenä omassa kopissaan (josta löytyy nyt kuvakin :))

Viime aikoina Franki on käynyt pienillä itsenäisillä retkillä. Se on mennyt takaportista (kun joku on jättänyt sen auki) pyörimään takapihalle ja vähän naapurin puolelle. Onneksi ei sen kauemmaksi. Naapuri tosin sanoi, että Frank oli kävellyt pari kertaa kadulla yksinään vastaan, mutta onneksi totellut naapuria ja mennyt kiltisti portista sisään ja jäänyt omalle pihalle. Mahtais ihmiset säihkähtää, jos Ränky juoksis itsekseen vastaan kadulla :D